Blogi

Lue Ähtäri Zoon blogia

Ähtäri Zoossa koet luonnollisen ja kokonaisvaltaisen virkistyspäivän

Ähtäri Zoossa koet luonnollisen ja kokonaisvaltaisen virkistyspäivän

Ähtäri Zoossa koet luonnollisen ja kokonaisvaltaisen virkistyspäivän

Vuodesta 1973 lähtien toiminut Ähtäri Zoo on Suomen vanhin luonnonmukainen eläinpuisto. Ensimmäinen eläinpuiston asukki oli Köpi-niminen hirvi, ja nyt Ähtäri Zoossa voi tutustua jo yli 50 eläinlajiin. Vajaan viidenkymmenen vuoden aikana eläinpuiston ympärille on rakentunut palvelukokonaisuus, joka vetää vertoja monelle Suomen elämyskohteelle. Muun muassa aivan Ähtäri Zoon läheisyydessä sijaitseva Hotelli Mesikämmen tarjoaa vierailijoilleen elämyksiä niin kylpylän, keilauksen kuin erilaisten kokoustilojen muodossa - maittavaa ruokaa unohtamatta.

Vierailemalla Ähtäri Zoossa tuet uhanalaisten lajien suojelua

Kansainvälinen eläinlajien suojelutyö on merkittävä osa eläintarhojen toimintaa. Uhanalaisten eläinten ylläpito ja niiden perimän vaaliminen on eläintarhojen toiminnan tavoitteena. Lisäksi yksi eläinpuistojen merkittävimpiä tehtäviä on lisätä eläinlajien ja luonnon tuntemusta sekä jakaa kasvatuksellista tietoa. Opastus- ja opetustyö on myös tärkeä osa lajiensuojelutyötä sekä Ähtäri Zoon toimintaa. Opetuksen tavoitteena on ennen kaikkea saada ihmiset arvostamaan lajeja, joilla on taustalla yli tuhatvuotinen perimä.

Ähtäri Zoon tavoitteena on alusta alkaen ollut rakentaa eläinpuiston eläimille luonnolliset ja tilavat elinolosuhteet. Tästä syystä puistossa on ensisijaisesti vain pohjoisen pallonpuoliskon havumetsävyöhykkeen lajeja.

Eläintarhojen yhteistyön avulla on pystytty ylläpitämään suuri määrä lajeja, jotka olisivat muuten jo kuolleet sukupuuttoon. Vesikko on hyvä esimerkki Suomen luonnosta jo kadonneesta lajista – lähes sukupuuttoon kuollut vesikko saatiin lisääntymään Ähtäri Zoossa ensimmäisenä.

Ähtäri Zoo tarjoaa ryhmäopastuksia, joissa asiantuntevat oppaat osaavat myös vastata kysymyksiin mm. uhanalaisten eläinten suojelusta. Oppaat tuntevat eläinpuiston asukkaat hyvin ja tietävät niistä mielenkiintoisia tarinoita sekä hauskoja faktoja. Opastus antaa eläinpuistovierailijalle paljon uutta tietoa ja tuo opastuksen kohteena olevan eläimen lähemmäksi.

Luonnon oma hotelli tarjoaa vierailijoilleen palvelut rentouttavista kylpylä- ja hoitokonaisuuksista inspiroiviin kokoustiloihin

ruska 7

Aivan kivenheiton päässä eläinpuiston sisäänkäynnistä sijaitsee Ähtäri Zoon oma hotelli, Hotelli Mesikämmen. 101 huonetta omaava hotelli on tunnettu ainutlaatuisesta arkkitehtuuristaan ja erityisesti näyttävästä kalliokäytävästään. Ulkopuolelta katsottuna hotellin ilmavat puurakenteet asettuvat yhdenmukaisesti ympäröivän luonnon kanssa. Hotelli Mesikämmenessä vierailija astuukin niin sanotusti luonnon sisään.

Hotellista löytyy myös oma kylpylä, jossa voi rentoutua saunan lämmössä sekä nauttia altaiden virvoittavasta vaikutuksesta Muita hotellin hyvinvointia lisääviä palveluja ovat joogaa ja meditointia tarjoava Pandala hoitola ja Mesikämmen kuntoutus, joka karistaa arjen jäykkyyden kehosta lämpöhoidoin ja hieronnalla. Hotellin kuntosalissa on hyvä perusvarustus ja kolme spinning -pyörää.

Mitä olisikaan virkistyspäivät ilman laadukkaita kokoustiloja? Hotelli Mesikämmenessä on monenlaisia kokoussaleja ja -kabinetteja ja Pandatalon yhteydessä sijaitsevasta moneksi muuntuvasta Ähtäri-hallista löytyy auditorio laskevine katsomoineen. Tai jos luonto inspiroi, niin hotellin lähistöllä sijaitsevat viitoitetut ulkoilureitit voivat toimia oivana valintana vaikkapa kävelykokouksille.

Luonnon vaikutusta työhyvinvointiin ei voi vähätellä

Vanha sanonta kuuluu: Luonto tekee hyvää. Meille Ähtärin Eläinpuistossa on vastavuoroisesti myös tärkeää, että ihmisten ja eläinten lisäksi luonto voi hyvin. Tämä näkyy muun muassa siinä, että osallistumme Kestävän Kehityksen toimintaohjelman Agenda2030 toteuttamiseen sekä Suomen omaan yhteiskuntasitoumukseen ”Suomi, jonka haluamme 2050”.

Luonto on samaan aikaan sekä rauhoittava että virkistävä tekijä, ja luonnossa oleskelu voi muun muassa edistää positiivista motivaatiota omaa työtä kohtaan. Työyhteisöstä huolehtiminen onkin täten entistä tärkeämpää, kun virkeät sekä motivoituneet työntekijät ovat yrityksen paras voimavara. Lisäksi jokainen työporukka kaipaa silloin tällöin ryhmähengen ja työssäjaksamisen tueksi virkistysaktiviteetteja – ja näitähän Ähtäri Zoolla on tarjota.

Kuten todettua, luonto ja luonnollisuus ovat hyvin vahvasti läsnä kaikessa Ähtäri Zoon ja Hotelli Mesikämmenen toiminnassa. Ähtäri Zoo tarjoaa eläimille luonnonmukaiset elinolosuhteet, ja vierailemalla eläinpuistossa vieras suojelee näiden elinolosuhteiden ylläpitämistä. Hotelli Mesikämmen taas tarjoaa majoittujalleen luonnonomaisen ympäristön, joka varmasti inspiroi asukasta monimuotoisuudellaan ja palveluillaan. Tervetuloa siis viettämään elämysrikkaita virkistyspäiviä Ähtäri Zoohon!

Asiakaspalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
030 62150
info@ahtarizoo.fi

Myyntipalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
Arkisin klo 9-16
030 621 5444
sales@ahtarizoo.fi

Seuraa meitä