Uutiset

Mitä Ähtäri Zoossa tapahtuu

Ähtäri Zoo ja Vieraile ja Välität ry tukee Ukrainan eläintarhoja

Ähtäri Zoo ja Vieraile ja Välität ry tukee Ukrainan eläintarhoja

EAZA koordinoi Ukrainan eläintarhoille tehtyjä lahjoituksia

EAZA eli eurooppalaisten akvaarioiden ja eläintarhojen yhdistys, johon myös Ähtäri Zoo kuuluu, on kerännyt varoja Ukrainan eläintarhoille sodan alusta lähtien. Ukrainan eläintarhojen tarvitsemien tarvikkeiden ja ruokien hinnat ovat nousseet samalla kun tulot ovat romahtaneet. Joitakin eläimiä on siirretty Ukrainan eläintarhoista toisiin tarhoihin, mutta pääosin eläinten hoito ja ruokinta tehdään yhä Ukrainassa, koska siirtotoimenpiteet ovat vaikeita toteuttaa sodan aikana.

EAZA:lla on suora yhteys järjestön jäsenehdokastarhoihin Harkovassa, Kiovassa ja Mykolajivissa. Muihin eläintarhoihin on epäsuora yhteys Ukrainan eläintarhayhdistyksen kautta. Viimeisen puolentoista vuoden aikana EAZA on kerännyt jäsentarhojensa sekä yksityisten ihmisten lahjoitusten avulla yhteensä lähes 2 miljoonaa euroa. Sillä on hankittu muun muassa eläinten ruokaa, lääkkeitä, polttoainetta, generaattoreita ja polttopuita. Varoja on ohjattu niitä eniten tarvitseville eläintarhoille, kuten Kiovan, Harkovan, Odessan ja Mykolajivin eläintarhoille.

Vieraile ja Välität ry lahjoittaa Ukrainan eläintarhoille

Vieraile ja Välität ry aloitti toimintansa vuonna 2021 tarkoituksenaan tukea Ähtärin eläinpuiston toimintaa harvinaisten ja uhanalaisten eläinten suojelussa sekä luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen liittyvässä valistustyössä. Yhdistys kerää varoja kannatusjäsen-ohjelman kautta yhteistyössä mesenaatti.me -palvelun kanssa sekä suorilla lahjoituksilla, joita voi tehdä yhdistyksen tilille. Varoja käytetään uhanalaisten lajien suojeluohjelmiin ja -hankkeisiin, sekä eläinten luontoonpalautushankkeisiin.

Yhdistyksen puheenjohtaja Marko Haapakoski toteaa olevansa erityisen kiitollinen jäsenille ja yhdistykselle lahjoittaneille, ”Heidän ansiostaan, saamme kokea auttamisen ja lahjoittamisen ilon ja osallistua merkittäviin projekteihin, jotka tukevat meille kaikille arvokasta lajiensuojelua.”

Vieraile ja Välität ry:n tämän vuoden lahjoituskohde oli Haapakosken mukaan yksimielinen päätös yhdistyksen hallituksessa, lahjoitussumma oli 5000€. Ukrainan eläintarhat ovat ennennäkemättömässä ahdingossa ja pienelläkin lahjoituksella on suuri merkitys, etenkin talven tulon haasteet ovat tuttuja myös meille suomalaisille, joten kaikki tuki tuleviin kuukausiin on merkittävää, toteaa Haapakoski. Haapakoski muistuttaa, että jokainen meistä voi tukea lajiensuojelua monella eri tavalla ja yhdessä meillä on mahdollisuus merkittäviin tekoihin.

Yhdistyksen tulevan vuoden suunnitelmia

Keväällä 2024 Ähtärin eläinpuistossa on suunnitteilla iso luontoonpalautusprojekti. Isoon projektiin kuuluu, että monen asian pitää loksahtaa paikoilleen ennen toteutumista, mutta jos kaikki menee kuten toivotaan niin yksi Ähtärin eläinpuiston visenteistä lähtee Romanian luontoon. Vieraile ja Välität ry tukee myös tätä arvokasta matkaa ja sen valmisteluja. Sen lisäksi yhdistyksen suunnitelmissa ovat lahjoitukset muun muassa uhanalaisia pikkupandoja sekä lumileopardeja tukeville järjestöille. Tulevan vuoden toimista kerrotaan aikanaan, ja yhdistyksen päivityksiä voi seurata Ähtäri Zoon sivuilta.

Eläinpuisto ja Vieraile ja Välität ry tukevat toisiaan toiminnallaan erinomaisesti: eläinpuisto ylläpitää uhanalaisia lajeja ja EAZA:n jäsenenä toimii myös kansainvälisesti osana isoa verkkoa. Vieraile ja Välität ry puolestaan voi lahjoitusten avulla kohdistaa varoja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin toimiviin lajiensuojeluprojekteihin.

 

Lisätietoja:

Marko Haapakoski
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
+358 30 621 5334 (työaikana)

Asiakaspalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
030 62150
info@ahtarizoo.fi

Myyntipalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
Arkisin klo 9-16
030 621 5444
sales@ahtarizoo.fi

Seuraa meitä