Uutiset

Mitä Ähtäri Zoossa tapahtuu

Etsimme ympäristökasvattajaa

Etsimme ympäristökasvattajaa

Avoin työpaikka!

Ympäristökasvattaja, eläinopas, Ähtärin Eläinpuisto Oy

Työ on merkityksellistä ja siinä on mahdollisuus vaikuttaa ihmisten halukkuuteen toimia luonnon monimuotoisuuden säilymisen eteen. Parasta ja palkitsevinta työssä on juuri se, kun huomaa, että asiakas oivaltaa jotain luonnosta tai eläimistä. Näin toteaa paikkansa seuraavalle siirtävä ympäristökasvattajamme. 

 

Haemme siis joukkoomme ympäristökasvattajaa. Työtehtäviin kuuluu eläinopastukset, leirikoulujen ohjelman suunnittelu, info- ja opetusmateriaalin päivittäminen ja kehittäminen, sekä syksyllä alkaneen Luontokoulu Pikku-Karhun toiminnan jatkaminen yhdessä hankekoordinaattorin kanssa. Kuulumme kansainväliseen kattojärjestöön EAZA:an, joka antaa raamit ympäristökasvattajan tehtävälle eläinpuistossa. Edellä mainittujen työtehtävien lisäksi jää kuitenkin myös tilaa uusien projektien suunnitteluun ympäristökasvatuksen kehittämiseksi, etenkin siinä oma-aloitteisuus ja itsenäisyys pääsevät loistamaan.

Työpäivät painottuvat sesongin ulkopuolella arkipäiviin toimistoaikojen sisälle, mutta etenkin kesällä, sekä muuten satunnaisesti on ilta- ja viikonlopputyötä.

Ympäristökasvattajan suora esimies on eläinpuiston intendentti. Työporukkaan kuuluu myös tiiviisti eläinpuiston toimistotyöntekijät sekä eläintenhoitajat -ja tietysti itse eläimet.

Eläinpuiston toiminta sen ytimessä on monipuolista. Ähtärin eläinpuistossa asuu yli 50 eri eläinlajia, osa niistä uhanalaisia ja eri suojeluohjelmien alaisia. Keskitymme lajiensuojeluun, ympäristökasvatukseen, tutkimukseen ja jatkuvaan kehitykseen. Eläimet ja luonto ovat meille sydämen asia, ja niistä ihmisille viestiminen ja tiedon & tietoisuuden levittäminen on meidän arkeamme.

 

Edellytämme hakijalta:

  • Kiinnostusta opetus- ja kasvatustyöhön
  • Luonnontieteellistä asiantuntemusta
  • Joustavuutta
  • Hyvää yhteistyökykyä 
  • Kykyä toimia itsenäisesti
  • Ylempi korkeakoulututkinto
  • Tavanomaisten toimisto-ohjelmien hyvää hallintaa
  • Erinomaista suomen kielen taitoa

Tehtävässä on eduksi:

  • Työkokemus
  • Muu kielitaito
  • Kuvankäsittely-, taitto- ja videoeditointiohjelmien käyttötaito

Työaika: Kokopäivätyö, yleistyöaika 37,5h viikossa
Koeaika: 6kk
Palkka: Sopimuksen mukaisesti
Sopimusala: Matkailu- ja ravintolapalvelut Mara
Edut: E-passi, mahdollisuus polkupyöräetuun, sekä muut yhtiön henkilökuntaedut
Hakuaika päättyy 22.9.2023
 
 

Lisätietoja tehtävästä - Hakemuksen vastaanottaa

Marko Haapakoski, eläinpuiston intendentti
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
+358 30 621 5334
Työhaastattelut järjestetään viikolla 39 Ähtärissä tai etänä, työ alkaa mahdollisimman pian tai sopimuksen mukaan.

Asiakaspalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
030 62150
info@ahtarizoo.fi

Myyntipalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
Arkisin klo 9-16
030 621 5444
sales@ahtarizoo.fi

Seuraa meitä