• instagram
  • instagram

Ähtäri ZOO - hauskaa tekemistä ympäri vuoden!

Ähtärin Eläinpuisto, Hotelli Mesikämmen ja Snowpanda Resort Ähtäri Zoo - Osakeyhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli vuonna 2018 n. 11 M€ ja tulos erinomainen. Yhtiöt omistaa Ähtärin kaupunki. www.ahtarizoo.fi

Etsimme nyt

TOIMITUSJOHTAJAA

vastaamaan yhtiöiden liiketoiminnoista ja niiden kehittämisestä. Lisäksi tehtäviin kuuluu kiinteistöyhtiö Moksunniemi Oy:n sekä hankeyhtiö Ähtäri Zoo Resort Oy:n toimitusjohtajuus. Raportoit työstäsi yhtiön hallitukselle ja olet yhteydessä myös omistajaan, Ähtärin kaupunkiin.

Toimitusjohtajana johdat osakeyhtiöiden toimintaa hallituksen asettamien tavoitteiden mukaisesti, tuet aktiivisesti henkilöstön työtä ja kehität liiketoimintaa. Lisäksi otat haltuusi hallinnon, taloudenpidon ja viestinnän sekä pystytät toimintasi tueksi tehokkaan tiimin ja hallinnoit sitä. Toimitusjohtajana olet yhteydessä kansallisiin ja kansainvälisiin yhteistyökumppaneihin.

Odotamme Sinulta

Tehtävään sopivaa koulutusta
Ymmärrystä ja osaamista matkailupalvelujen toteutuksesta ja kehittämisestä
Kansainvälistä markkinointi- ja myyntikokemusta
Analyyttistä otetta talouden johtamiseen
Kokemusta organisaation johtamisesta ja taitoa organisoida ja kehittää toimintoja
Vakuuttavaa esiintymistaitoa julkisuudessa ja mediassa
Sosiaalista lahjakkuutta - taitoa tehdä aktiivisesti yhteistyötä ja verkostoitua eri sidosryhmien kanssa myös kansainvälisesti
Kielitaitoa; suomi ja englanti, ruotsi on etu
Persoonaltasi olet innovatiivinen, myyntihenkinen ja energinen. Sinulla on yrittäjämäinen asenne ja haluat keskittyä vahvaan kasvuun. Rakennat organisaatioon vahvat ja luottamukselliset suhteet.

Tarjoamme Sinulle

Erittäin mielenkiintoisen näköalapaikan mielenkiintoisella toimialalla
Kilpailukykyiset edut
Mahdollisuuden kehittyä ja kehittää, hyvät vaikutusmahdollisuudet
Vahvan omistajan tuen
Jätä tästä linkistä CV ja lyhyt hakemus palkkatoiveineen heti tai viimeistään 16.8.2019 mennessä. Aloitamme haastattelut välittömästi. 

  • finnish travelgala2018 vuoden matkailualan tulokas
  • fi FI 2x
  • flowpark ahtarizoo
  • luoman hirvimokit
  • honkiniemi
  • naavaresort
  • valkeisenloma

 

Web design by Mainostoimisto Uniikki

Hotelli Mesikämmenen varausehdot
Muiden kohteiden varausehdot