Uutiset

Mitä Ähtäri Zoossa tapahtuu

Junamatka Ähtäri Zoohon

Junamatka Ähtäri Zoohon

Lapsia jännittää kesälomareissu kaupungista pohjoisempaan junalla. Matkan aikana näkee ohiliipuvat kesäiset maisemat, mutta tylsää ei ehdi tulla sillä välillä voi käydä leikkipaikalla, ravintolavaunussa hakemassa syötävää tai nauttia omia eväitä paikallaan. Matkan aikana ehtii aikuiselta kysellä kaikkea mahdollista luonnosta, junista ja elämästä yleensä -utelias mieli voi vapaasti vaellella lomareissulla.

Seuraava kuulutus ilmoittaa pysähdyksen lähenevän -vihdoin! Juna pysähtyy ja ovet avautuvat pysäkille, josta kaikkialle katsottaessa ei näykään kaupunkia, autoja tai isoja rakennuksia, vaan vihreää metsää niin pitkälle kuin silmä kantaa. Mutta missä ne eläimet ovat? Aikuinen kertoo, että pysäkiltä kävellään hetki metsän reunaa sisäänpääsyportille. Matka taittuu kuitenkin nopeasti, koska kävelyreitti on varjoisa ja tulevasta jännittäminen pitää pienetkin jalat liikkeellä.    

Pian tien toisella puolella näkyykin jo tuttujen eläinten aitauksia, hevoset ja lampaat ovat laiduntamassa, vuohet hyppelevät kiipeilypaikoillaan. Lapsen kävely muuttuu juoksuun kun sisäänpääsyportti ja eläinpuiston tuttu logo häämöttävät...

Junalla elinpuistoon Visit htri1

Junalla elinpuistoon Visit htri2

 

Asiakaspalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
030 62150
info@ahtarizoo.fi

Myyntipalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
Arkisin klo 9-16
030 621 5444
sales@ahtarizoo.fi

Seuraa meitä