Uutiset

Mitä Ähtäri Zoossa tapahtuu

Farmin Maalaismarkkinat 12.8. -vapaa pääsy!

Farmin Maalaismarkkinat 12.8. -vapaa pääsy!

Tunnelmallisella Farmilla on jälleen maalaismarkkinoiden aika. Edelliset markkinat vietettiin Pääsiäisenä, ja aurinkoisena päivänä niin myyjiä kuin ostajiakin oli runsaasti. Maalaismarkkinoista on tulossa meillä täällä perinne, ja seuraavat ovat tasan kuukauden päästä -12.8. klo 10-14. Markkina-aikaan on Farmin alueelle vapaa pääsy. 

Odotamme paikalle jälleen kymmeniä myyjiä erilaisine kojuineen. Luvassa käsitöitä, leivoksia, puutöitä ym. mukavaa. Myös lapsille löytyy paljon tekemistä pihapiiristä! Klo 12.30 on Farmin ruokintakierros, joka on suosittu niin pienten kuin isojenkin keskuudessa. Kierroksella eläintenhoitaja opastaa Farmin eri eläinten aitauksille ja kullekin eläimelle viedään omia herkkuja (porkkanaa, leipää ja heinää). Kierros kestää n. 20min. Klo 13.30 järjestetään ponitalutusratsastusta Farmin omalla ponilla (5€).

Farmin seppä takoo pajassaan, ja seppä kertoo mielellään niin menneiden aikojen sepän työstä kuin minkälaista tekeminen on nykypäivänä. Pajassa on esillä sepän tuotteita ja mukaan löytyy varmasti jotain omaan kotiin tai tuliaisiksi.

Päivitämme markkinoiden ohjelmaa niiden omille sivuille. Vielä voit myös varata ilmaisen myyntipaikan! Tule kokemaan markkinoiden tunnelma myyjän kannalta, ja kokeile riskittä itse tekemiesi tuotteiden myyntiä muidenkin iloksi. Paikanvarausohjeet markkinasivuilla. 

Tervetuloa!

 

 

 

 

 

Elämyksenä Puiston eläinopastukset ja Farmin ruokintakierros

Elämyksenä Puiston eläinopastukset ja Farmin ruokintakierros

Yksi eläinpuistojen tärkeimmistä tehtävistä on lajitietouden levittäminen ja ympäristökasvatus. Meillä Ähtäri Zoossa tätä toteutetaan mm. eläinopastuksilla, nettisivuiltamme ladattavissa olevalla materiaalilla sekä syksyllä alkavassa Luontokoulussa.

Kesän ajan (18.6-12.8.), sekä erilaisina tapahtumaviikonloppuina pitkin vuotta, pyörivät puistossamme eläinopastukset. Oppaina toimivat alan ammattilaiset, nimittäin meidän ympäristökasvattaja sekä eläintenhoitajat.  Aikataulut on suunniteltu siten, että puistossa kävijän kierrokselle osuisi ainakin yksi opastus omalle kohdalle päivän aikana. Joka päivä on kuusi eri opastusta, eli on mahdollista osallistua vaikka jokaiselle niin halutessaan, tai valita joukosta omaan aikatauluun ja mielenkiintoon sopivin vaihtoehto. Lisäksi opastettavat eläimet vaihtelevat viikonpäivien mukaan, eli vaikka kävisit puistossa kahtena peräkkäisenä päivänä olisi aina jotain uutta! Siten myös opas pääsee kertomaan mahdollisimman monesta eri lajista ja virikkeellistämään eri eläimiä.

Eläinopastukset kestävät n. 30min, ja sinä aikana opas kertoo niin kyseessä olevista yksilöistä, lajista ja lajiensuojelusta kuin työstään eläinpuistossa. Samalla hän tuo jotain lajille sopivaa herkkua mukanaan, jonka avulla useimmiten eläimet tulevat katselijoita lähemmäksi. Oppaalta voi kysyä joko esityksen aikana, tai sen jälkeen, myös omaa mieltä askarruttavia kysymyksiä. 

opastus

Ma, ke ja pe -opastukset: 
Klo 10 Panda
Klo 10.45 Pikkupanda
Klo 11.30 Karhu
*
Klo 13 Susi
Klo 13.45 Visentti ja villisika
Klo 14.30 Kettu
 
Ti, to ja la -opastukset:
Klo 10 Panda
Klo 10.45 Pikkupanda
Klo 11.30 Karhu
*
Klo 13 Ilves
Klo 13.45 Metsäpeura ja takini
Klo 14.30 Ahma
 
Sunnuntain opastukset:
Klo 10 Panda
Klo 10.45 Pikkupanda
Klo 11.30 Karhu
*
Klo 13 Valkohäntäkauris
Klo 13.45 Hirvi
Klo 14.30 Täpläkauris ja metsäkauris
 
Eläinpuistokierroksen lopussa sijaitsevalla Farmilla on eläinten ruokintakierros joka päivä klo 12.30-13.00. Kierros alkaa aina lammasaitauksen kohdalta ja sen aikana kierrokselle osallistuvat pääsevät ruokkimaan farmin ystävällisiä eläimiä. Niin eläinopastukset kuin Farmin ruokintakierroskin sopivat erinomaisesti myös perheen pienimmille -usein lapsilta kuullaankin parhaat kysymykset.
 
WhatsApp Image 2023 07 11 at 132304
 
Mikäli oma lempieläin ei näkynyt päivän aikana, tai haluat muuten vain ainutlaatuisen iltakokemuksen on nyt kesän ajan 10€ lisähintaan mahdollisuus osallistua Ilta eläintenhoitajana -opastuksille maanantaisin klo 19. Päivän jo kääntyessä iltaan eläimet ovat usein virkeämpiä. Kierroksella virikkeellistetään sekä viedään yhdessä iltaruoat seuraaville eläimille: pikkupanda, hirvi, visentti ja saukko. Huom! Iltaopastuksille tulee ilmoittautua etukäteen, sillä paikkoja on vain rajoitettu määrä. Lue lisää täältä.
Pyryn 10v-juhlat olivat täynnä tunnelmaa

Pyryn 10v-juhlat olivat täynnä tunnelmaa

Pyryn syntymäpäiviä juhlittiin tänä vuonna, kuten joka heinäkuu, suurin joukoin. Sää oli suopea ja juhlijoita oli päivän aikana yli 1500. Pyry ei vierasta uusiakaan ihmisiä, joten niinkin monta silmäparia ei herraa hämmentänyt.

10v 2

Vähän yli kello 12 Pandatalossa vieraili Halipanda tervehtimässä ja jakamassa lapsille pahvisia pandakorvia, eikä hetkeäkään kun iso avara tila vilisi pieniä innokkaita ”pandoja”. Odottajan aika on pitkä ja pian lapset kyselivät kuiskaillen malttamattomina ohjelman alkamista. Pyry rouskutteli kaikessa rauhassa bambua tarhassaan, samalla kun eläintenhoitajat rakensivat ulkotarhaan sankarille piñata-yllätystä. Eläintenhoitajien valmistama yllätyksen tarkoitus on toima yhtä lailla virikkeenä kuin herkkunakin. 

10v 4

Puoli yhdeltä väki alkoi asettua ulkotarhan puolelle, sillä Pyryn yllätys oli valmis ja tarhan ulkoportit avattiin. Tällä kertaa Pyry suunnisti päättäväisesti heti piñatan luo ja sai nopeasti 10-numerosta kiinni, pahvin rikki ja herkut suuhunsa. Yllätyksen sisällä olikin todellinen synttäriherkku: porkkanasta, omenasta ja bambusta valmistettu bambukakku.

Paikalla oli myös ympäristökasvattaja opastuskierroksellaan, hän vastaili katsojia askarruttaviin kysymyksiin ja jatkoi juhlallisuuksien jälkeen muille opastuksilleen, joita on nyt kesän ajan joka päivä eri eläinten kohdalla pitkin päivää.

Juhlijat ehtivät välissä syödä pandakahvilassa juhlan kunniaksi tarjoiltavana olleet pandamunkit, ja sen jälkeen lapset pääsivät vielä kasvomaalaukseen.

10v 0129
Eläinpuiston väki kiittää kaikkia onnitteluista sekä paikalla olleita juhlijoita!

Seppä takoo jälleen pajassaan Farmilla

Seppä takoo jälleen pajassaan Farmilla

Ähtäri Zoon Farmilla voi silitellä eläimiä, kokeilla perinneleikkejä sekä tutustua maalaistalon askareisiin. Tänäkin kesänä Farmilla voi tavata sepän takomassa pajassaan 5.8. asti tiistaista torstaihin ja lauantaisin klo 12-18.

Sepän työn seuraaminen on tänä päivänä harvinainen kokemus. Farmin sepän työympäristö on ulkoiselta olemukseltaan hyvin samanlainen kuin entisaikainen käsityöpaja. Vierailijat pääsevät näkemään, kuinka seppämestari takoo hehkuvaa metallia alasimen päällä uusiin muotoihin. Vierailun aikana pääsee myös sukeltamaan tästä päivästä menneisiin aikoihin, kun takomisen lomassa seppämestari kertoo tarinoita sepän työstä ennen ja nyt. Takomisen äänet, hiillos ja eriväriset liekit vievät kävijän aikamatkalle ja tarjoavat rentouttavan elämyksen hämyisessä pajassa.

paja 2308

Perinteiden kunnioittaminen on ollut kautta aikain sitkeä osa sepän alaa, ja osa nykypäivänä käytetyistä työkaluista onkin pysynyt liki muuttumattomina aikojen alusta saakka.

Pajalta löytyy myös pieni takotuotteiden myyntipiste, josta voi ostaa Onnellisen Sepän pajan takomia koriste- ja käyttöesineitä kotiin asti vietäväksi. Näin muisto kokemuksesta säilyy pitkään.

paja 1939 1

Seppämestarin taustaa
Seppämestari Juhani Krappe on takonut ammatikseen jo parinkymmenen vuoden ajan. Krappe oli alkuperäiseltä ammatiltaan toimittaja, joka kiinnostui sepän työstä aluksi täysin harrastusmielessä. Harrastus johti lopulta yrityksen perustamiseen, ja Onnellisen Sepän paja syntyi vuonna 2008.

Seppämestarin mukaan sepän työ on jatkuvaa uuden oppimista.

- Vuosien kuluessa on hyväksynyt sen, että sepän ammatissa ei koskaan tule valmiiksi, mutta kertyneet kilometrit kyllä väkisinkin näkyvät käden jäljessä, sanoo Juhani Krappe.

Ilta eläintenhoitajana!

Ilta eläintenhoitajana!

Oletko aina halunnut kurkistaa eläinpuiston kulissien taakse? Mitä eläintenhoitajien arkeen oikein kuuluu, ja miltä puisto ja tarhat näyttävät hoitajan silmin? Onko puistoa kierrellessä ollut vaikea bongata jotain eläintä, tai oletko aina halunnut nähdä lähempää pikkupandan tai leikkivän saukon?

Kesän ajan on mahdollisuus päästä maanantai-iltaisin kiertämään osa eläinpuistoa oppaan kanssa ja suorittaa samalla eläintenhoitajan tyypillisen iltakierroksen toimia. Kierroksen aikana virikkeellistetään eläimiä ja viedään iltaruoat. Opas kertoo eläimistämme, lajiensuojelusta ja eläinpustossa tehtävästä tärkeästä työstä, joka ei aina katsojan silmiin ulotu. Puistomme lähes kaikki eläimet ovat aktiivisempia iltaisin ja öisin, ja siksi paremmin nähtävillä iltapala-aikaan. Kierrettävät tarhat ovat: pikkupanda, visentti, hirvi ja saukko. Joukossa on siis pientä ja siroa, kuten myös eläinmaailman isoimpia nisäkkäitä.

Jos kierrät muuten eläinpuiston päivän aikana, voit jättää kyseiset tarhat vähemmälle tarkastelulle ja palata illalla oppaan kanssa. Tai jos sinulla on vuosilippu taskussa, niin maksat vain 10€ lisämaksun! Tällaista elämystä ei pääse muualla kokemaan. 

Ilmoittauduthan etukäteen viimeistään opastuspäivänä klo 15 mennessä: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai puhelimitse ark. klo 9-16 030 6215 444

Max 10 henkilöä / päivä
Lapset mielellään huoltajan seurassa. Ryhmät pidetään pieninä, jotta kaikki pääsevät osallistumaan mahdollisimman paljon.

Hinta: 10€/hlö (+eläinpuistolippu/vuosilippu)

Opastuspäivät: 10.7 (TÄYNNÄ) / 17.7 (TÄYNNÄ) / 24.7 (TÄYNNÄ) / 31.7 / 7.8

Aika: klo 19

Kesto: n. 1,5h, huom! kierros tehdään kävellen

 

Pyry täyttää 10-vuotta!

Pyry täyttää 10-vuotta!

Ruokaa rakastava lempeä Pyry täyttää 10.7. pyöreitä. Tule mukaan juhlimaan 10-vuotiasta sankaria. Pyry kutsuu kaikki tänä vuonna 10v -juhliaan pitävät lapset mukaan, eli kaikki 2013 vuonna syntyneet pääsevät puistoon ilmaiseksi juhlapäivänä! Iän todistamiseksi otathan mukaan lapsen Kela-kortin.

Synttärisankarin kunniaksi on pandatalo koristeltu juhlakuosiin. Pandatalossa vierailee halipanda lasten iloksi klo 12.00 ja uudelleen klo 12.45. Pyrylle annetaan yllätyslahja klo 12.30. Pandakahvilassa on juhlan kunniaksi seuraavat tarjoukset koko päivän: pandamunkki 2€ kpl, kahvi 2€ ja pillimehu 1€.

Ma 10.7. opastukset:

Klo 10.30 pikkupanda
Klo 11.15 karhu
Klo 12.30 pandat ja lahjan anto
Klo 13.30 susi
Klo 14.15 kettu
Klo 15.00 villisika ja visentti

Pyryn hoitaja Anna kertoo, että Pyry rakastaa ruokaa eikä vierasta uusiakaan ihmisiä mikäli on herkkuja tarjolla, joten synttäreillä on luvassa rutkasti herkkuja 10v herralle.

Lämpimästi tervetuloa!

Miestenpäivä Pyry

Alakategoriat

Asiakaspalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
030 62150
info@ahtarizoo.fi

Myyntipalvelu

Karhunkierros 150, 63700 Ähtäri
Arkisin klo 9-16
030 621 5444
sales@ahtarizoo.fi

Seuraa meitä